"Vain terveessä ruumiissa on terve ja kaunis iho. Kaikki jotka haluavat säilyttää kasvonsa raikkaina ja suloisina, tulee käyttää mahdollisimman yksinkertaisia keinoja". Emännän käsikirja, 1957.
Kun ilmat kylmenevät joutuu iho entistä enemmän koetukselle ja kaipaa kosteutta. Erilaiset naamiot ovat siis tuttuja juttuja tässä taloudessa. Purkkien kylkiä koristava pitkä rivistö vieraita sanoja on kuitenkin saanut jo pitkään harmaita pilviä pään ympärille ja päätinkin nyt tehdä itse kasvonaamion, yksinkertaisesti jääkaapin sisällön mukaan. Käytin:
- Maustamatonta jugurttia (tai piimää)
- yhden avokadon
- sokeria
- hunajaa
- oliiviöljyä

Sekoitin kaikki aineet keskenään ja annoin viilentyä jääkaapissa noin 15minuuttia. Levitin viileän seoksen kasvoille ja loput käsille ja jaloille. Ihosta tuli todella pehmeä ja pintakuivuus oli tiessään ilman silikoneja ja muita myrkkyjä!

Hyvältä kuulostaa tuo naamio, mutta uhratako avokado ulkoisesti kun voi syödäkin sen...
VastaaPoistaMutta niin, Strömsön ohjeilla tein jo toisen kerran "joulunaamion" (jostain syystä tätä on tullut tehtyä vain joulusaunaan).
1/2 dl kuohukermaa
2 rkl kaakaota
1 rkl hienonnettuja kaurahiutaleita
1 rkl juoksevaa hunajaa
En nyt tiedä tuliko tuosta enempää kuin psykologisia vaikutteita, mutta hemmottelua ainakin! Ja lopun voi syödä :)
t.kissaveljesten keinoemo kainuusta