Ruudullista tapettia keittiöön oli mietitty jo tovi ja ehkä hieman katseltu sillä silmällä asioidessa rautakaupassa. Kaiken hyvän lisäksi kyseessä on perinteinen paperitapetti. Joskus käy tuuri.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
torstai 27. lokakuuta 2011
Lokakuisena arkipäivänä kotona odotti yllätys. Postimies oli tipauttanut laatikkoon kirjan, jonka ansiosta tulen tulevaisuudessa järjestämään kemut jos toisetkin: The Vintage Tea Party Book.
Kirja alkaa kutsukorttien suunnittelulla, kodin valmistelulla juhlia varten ja jatkuu ruoka-ohjeilla aamupalalle, brunssille sekä illlalliselle. Unohtamatta täydellisen vintage-mekon etsimistä, hiuskorujen askartelua, samppanjan tarjoilua, ja kaikkea muuta mitä voi kuvitella liittyvän juhliin ja hyvään aikaan ystävien kanssa.
Aina on syytä juhlia.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Lähdin etsimään itselleni täydellistä vintage-villatakkia mutta löysinkin farkut. Klassinen malli mitä olen jo pitkään etsinyt. Mutta se pointti oli, että mikä paketti! Tahtoisin ostaa kaikki uudet vaatteeni näin hienosti pakattuina.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Siskolla
Samaisella tuolien vienti reissulla hoidettiin kummistuslasta ja otettiin muutama kuva. Siskoni kotona on mielestäni onnistuneesti yhdistetty ei tyylejä keskenään. Elvis goes Kalevala, Manhattanin kautta.
Kyseinen koti kulkikin remontointivaiheessa työnimellä "Paritalosta pitsihuvilaksi".
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
lauantai 15. lokakuuta 2011
Tänään puunataan ja valmistellaan vanha kaunokainen talvisäilytystä varten. Etualan miniatyyri jää sisälle kanssani odottamaan ensi kesän ajokautta. 203 päivää.
torstai 13. lokakuuta 2011
Best Of
Keskiviikkona juhlittiin rakkaan ystävän menestystä muotimaailman huipulla. Mahtavaa Miika <3
Suomalaisen modistin, Fiona Timantin Hiiruli-päähine keräsi paljon hymyjä illan aikana.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Ja taas seuraavat 50 vuotta
Mummolasta tulleet vanhat tuolit saivat uutta maalia pintaansa. Olisivat olleet entiselläänkin mielestäni sympaattiset, mutta sopivat valkoisina paremmin siskoni huusholliin.
Piti niille silti vähän näyttää hiomapaperia ettei liian tylsäksi mene ;)
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Tärkeitä
Pitkä viikonloppuni koostui seuraavista asioista..
Aamupala kaikessa rauhassa,
Ulkoilua niiden tärkeimpien kanssa,
Matkakuumeen nostatusta,
Ensimmäinen mutakakku-yrityskin onnistui yllättävän hyvin, ensi kerralla täytyy pitää vain muutama minuutti vähemmän uunissa.
torstai 6. lokakuuta 2011
Erittäin tarpeellisia hankintoja
Kuten jo aikasemmin mainitsin, nyt tulee kuvia Helsinki Vintage löydöistä.
Söpö pieni hajuvesipullo, ettei sitä vaan voinut jättää sinne. Täydellinen esimerkiksi matkalle mukaan täytettynä lempituoksulla..
Vanhat rintakorut löytyivät paikallisesta osto-ja myyntiliikkeestä muutaman euron hintaan aikaisemmin.
Vanha matkustus/hattulaukku..
Sekä kauan etsitty tyllihame juhlamekon kaveriksi.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Omia ja toisten aarteita
Lauantaina autollinen tavaraa vaihtoi omistajaansa ja sunnuntaina takaisin tuli tyhjässä autossa muutama valittu aarre. Helsinki Vintage ei pettänyt tälläkään kertaa. Yllä kuvia tapahtumasta, kotiin lähteneistä löydöistä myöhemmin lisää..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











